Pysyykö siirretty rasva?

Siirretyn rasvan pysyvyys ja kiinnittyminen rintojen rasvansiirrossa

Siirretystä hyvälaatuisesta rasvasta n. 80% kiinnittyy rintaan, ja kasvaa osaksi rintakudosta. Rakennettuaan tarvitsemansa aineenvaihdunnan, ml. verisuonituksen, se ei enää koskaan lähde. Rasvakudos lihoo ja laihtuu elämän myötä kantajansa mukana.

Rasvansiirtotoimenpiteessä rintaan siirtyy samalla myös ns. WAL-nestettä, ja pelkästä kudoksen käsittelystä syntyy turvotusta. Nämä molemmat katoavat hiljalleen toimenpiteen jälkeen. Lopullinen tulos on nähtävissä yleensä noin 3 kuukauden jälkeen.

Pääartikkeli rintojen rasvansiirrosta —> Rasvansiirto rintoihin

1. Mitä tarkoittaa rasvan tarttuminen 

Rasvan tarttumisella tarkoitetaan pysyvästi kudokseen jäävien rasvasolujen määrää/tilavuutta. Tarttumiseen vaikuttavat monet seikat, kuten käytetty leikkaustekniikka, vastaanottavan kudoksen ominaisuudet, ja jälkihoito. Alla näistä kustakin tarkemmin.

Käytännössä rasvasolut tarttuvat ympäröivään kudokseen tulemalla erottamattomaksi osaksi sitä. Siirre ja sitä ympäröivä kudos rakentavat siirrettyyn rasvasolukkoon kaikki sen elinvoimaisuuden tarvitsemat ominaisuudet kuten veri- ja imusuonituksen, eli käytännässä koko aineenvaihdunnan. Tarttunut rasva on siis pysyvä osa elävää kudosta.

Siirteen elinvoimaisuuden kannalta kriittiset vaiheet ovat leikkaushetki, ja sitä seuraava toipilasvaihe.

Yksittäiselle rasvasolulle dramaattinen hetki on se, kun se irrotetaan alkuperäisestä paikastaan osana elävää kudosta. Tämä edellyttää suurta hellyyttä!

Melkein yhtä dramaattinen on se hetki, kun siirrettävä solu tai pieni solukkoryhmä päätyvät uuteen kotiinsa uudessa kohdassa.

Jos solukko selviää molemmista vaiheista, se tarttuu osaksi kudosta, eikä se ei enää koskaan lähde sieltä. Tarttuminen tarkoittaa, että kudoksen aineenvaihdunta järjestyy pysyvästi, aivan kuin missä tahansa kudoksessa.

Kun kudos on kerran kiinnittynyt, se käyttäytyy aivan kuin mikä tahansa rasvakudos. Jos ihminen lihoo, rasvasoluja ei synny lisää, vaan olemassa olevat rasvasolut turpoavat koska niihin varastoituu lisää rasvaa. Käytännössä rasvasiirretty rintakin kasvaa. Vastaavasti laihtuessa, rasvasolujen määrä ei muutu vaan rasvasolujen sisältämän rasvan määrä pienenee ja näin koko kudoksen massa ja tilavuus pienenevät - myös siirretyn rasvan osalta.

Solujen määrä on vakio.

1.1. Kuinka nopeasti siirretty rasva tarttuu?

Rasvansiirto on myös kohdekudokselle pieni trauma. Toimenpide itsessään aiheuttaa turvotusta, ja kudos paranee siitä jokusia viikkoja.

Rasvansiirteen mukana kudokseen siirtyy myös WAL-menetelmän nestettä (tästä lisää myöhemmin). Lisäksi, on väistämätöntä, että pieni osa siirteen soluista vaurioituu prosessin aikana. WAL-.menetelmällä irrotetuista rasvasoluista parhaimmillaan 90% on elossa rasvaimun jälkeen.

Noin kolmen kuukauden kohdalla leikkaukseen itseensä liittyvä kudosturvotus, ja WAL-nesteturvotus ovat tyystin hävinneet. Myös se osa siirteen rasvasolukosta, joka ei onnistu rakentamaan itseään osaksi kohdekudosta, on tässä vaiheessa "imeytynyt" pois. Rasvasiirteeseen rakentuu alkeellinen verenkierto jo muutamissa päivissä. Suonitus on aluksi hauras eikä kestä kovaa höykytystä, esimerkiksi reipasta liikuntaa. Ne solut, jotka eivät selviä siirrosta, hajoavat kudoksessa vapauttaen rasvan ja muut solujen rakenneaineet. Tämä matriksi imeytyy hiljalleen pois. 3-4 kuukauden jälkeen mitään merkittävää muutosta en enää tapahdu. Siitä eteenpäin rasva ei enää oleellisissa määrin häviä.

Siirretyt solut ovat elimistön omia soluja, eivätkä sisällä mitään pintarakenteita, mitä vastaan elimistön imuunivaste hyökkäisi. Ne jatkavat rasvasoluelämäänsä jenkkakahvan sijaan rinnassa/kasvoissa, tai siellä minne ne on siirretty.

Tässä esitetyt aikarajat ovat suuntaa antavia. Yksilökohtaista vaihtelua esiintyy.

1.2. Kasvojen rasvasiirto

Joskus kuulee argumentoitavan, että rasvasiirto oli hyvä ensimmäiset viisi-kymmenen vuotta, mutta sen jälkeen rasvat hävisivät.

On ymmärrettävää, että ajatus on, että muutokset kasvoissa johtuisivat leikkauksen tehon loppumisesta. Näin ei kuitenkaan ole. Siirretyt rasvasolut kyllä ovat paikallaan, mutta syvien rasvaloossien alkuperäinen rasvakudos jatkaa kutistumistaan ja kun se yhdistetään muihin kasvojen tukirakenteiden ikääntymiseen, lopputulos on volyymikato. Kato on käynyt vain alkuperäisissä kudoksissa ajan hampaan purressa, ei siirretyssä rasvassa sen enempää kuin muussakaan rasvassa.

2. Siirtotekniikasta

Rasvansiirto on sekä tekniikka- että teknologialaji. Olen itse oppinut rasvansiirtoon liittyvät käsityöläisperinteet rasvansiirtojen pioneerin Hilkka Peltoniemen opissa. Ks yst Hilkan tekniikasta tekemät oppimateriaalit.

2.1. Laitteisto ja menetelmä

Rasvasiirtolaitteistoja ja tekniikoita on monenlaisia.

On erinomaisen tärkeää, että kerättäessä siirrettävää rasvaa sitä käsitellään hellävaraisesti. Rasvasiirrossa käytän Water Assisted Liposuction (WAL)-tekniikkaa. Menetelmä irrottaa rasvasolukkoa hellällä ja pehmeällä vesisuihkulla, ja minimoi irtoavaan rasvakudokseen kohdistuvan mekaanisen rasituksen. Tämä takaa että suuri määrä rasvasolukkoa selviää siirteeseen asti vahingoittumattomina.

Perinteinen rasvaimutekniikka, jossa rasvaa ei ole tarkoitus siirtää, vaan ainoastaan imeä pois kudoksesta, on hyvin erilainen, vaikkakin WAL-menetelmä soveltuu myös siihen. Jos tarkoitus ei ole siirtää imettyä rasvaa muualle, käytössäni on tarvittaessa myös PAL (Power Assisted)-MicroAire-laitteisto.

Siirrettävän rasvan irrotus on kärsivällisen ihmisen hommaa. Kokemattoman kirurgin käsissä rasvansiirto voi mennä pieleen jo rasvaimuvaiheessa.

Kerätty rasva dekantoidaan ennen siirtoa. Käytännössä se tarkoittaa, että ylimäärinen WAL-neste erotellaan siirteestä painovoimaisesti. Lopulliseen siirteeseen kuitenkin jää aina vettä n. 20% siirteen tilavuudesta. Loppuosa siirrettä on rasvasoluja.

Rasvasiirron jälkeen toipilasvaiheessa tämä ylimääräinen WAL-neste imeytyy aina hiljalleen pois. Se selittää suurimman osan välittömästä leikkauksen jälkeisestä tilavuuden menetyksestä.

2.2. Siirtotekniikka

Siirretty kudos tarvitsee verisuonituksen. Jotta rasvasolulla on mahdollisimman lyhyt matka verisuonitukseen, rasva täytyy siirtää rintaan tarkasti, systemaattisesti ja hilamaisesti, eli mahdollisimman tasaisena kolmiulotteisena verkostona.

Jos rasvan hulauttaa nopeasti isolla ruiskulla rintaan suuriksi pisaroiksi tai jopa lammikoksi, on aivan selvää, että lammikon keskeltä solut eivät tartu (niiden matka ympäröivään aineenvaihdunnan tuottamaan kudokseen on liian pitkä) ja kokonaistarttuvuus on paljoin heikompaa.

Rasvasiirtoon suunniteltu sytoriruiskuannostelija on osoittautunut käytännölliseksi työkaluksi kontrolloituun, tarkkaan siirtoon. Lisäksi käytän rutiinisti kolmea eri siirtosuuntaa.

2.3. Siirretty määrä

Rasvaa ei voi siirtää kohdekudokseen ylenmäärin.

Rasvansiirrossa kudokseen siirretään nestettä, joka sisältää noin 4/5 irrotettua rasvasolukkoa, ja 1/5 WAL-menetelmästä jäävää nestettä. Siirre annostellaan mahdollisimman pieninä pisarajonoina. Siirre tietenkin venyttää ympäröivää kudosta. Mitä enemmän siirretään, sitä suuremmaksi kasvaa venymisen (ja turvotuksen aiheuttama paine). Tämä paine ei tee hyvää siirteelle.

Jos rasvaa siirtää kerralla liikaa, se pakkautuu liian tiiviiksi, mikä heikentää herkkää siirteen muutenkin herkkää ja haurasta aineenvaihduntaa. Liika tiiviys aiheuttaa puristusta, mikä heikentää rasvasolujen elinoloja, ja johtaa niiden kuolemaan. Jos rasvaa siirretään liikaa, voidaan paitsi vaurioittaa siirrettä.

Näin ollen on olemassa maksimimäärä tilavuutta mitä kudos pystyy ottamaan siirrettä vastaan niin että siirre vielä säilyy elinvoimaisena. Jos rasvaa siirtää enemmän, lopputulos ei enää kasva, saattaa jopa alkaa pienenemään. Tämä on syy, miksei rasvansiirrolla voida kasvattaa rintaa noin yhtä kuppikokoa enempää kerralla. Kudos ei yksinkertaisesti pysty ottamaan sitä enempää vastaan. Vastaanottavan kudoksen saturaatiopiste riippuu rinnan ominaisuuksista (koko, pinta-ala, kudoksen ja ihon tiukkuus) ja vaihtelee.

Jos rintojen koko jatkaa pienenemistään pienemmäksi kuin yllä kuvattu, on mahdollista että rasvaa on siirretty liikaa.

Optimitilanteessa rasvaa tarttuu noin 80% siirteen kokonaistilavuudesta. Loput 20% ovat WAL-nestettä.

3. Parhaat tilanteet rasvansiirrolle

Rintakudokseen voidaan siirtää vain tietty määrä rasvaa. Kiinteä kimmoisa rintakudos pystyy ottamaan siirrettä vastaan vähemmän, kuin rennompi, löysä ja painunut kudos, jossa on enemmän ihoa suhteessa tilavuuteen.

Paras tilanne rintojen rasvansiirrolle on joko laihtumisen tai imettämisen jälkeinen rintojen "rentous".

Ensimmäinen kriteeri on, että siirrettävää rasvaa riittävästi tarjolla. Jos ottokohdat ovat hyvin niukat, joutuu rasvaa työstämään enemmän, mikä ei ole eduksi siirteen tarttumista ajatellen. Rasvasiirtoon hakeutuvat naiset ovat kuitenkin usein normaalipainoisia tai hoikkia, eikä rintojen rasvasiirtoon tarvita huomattavia rasvakertymiä. Yleensä rasvaa on tarjolla riittävästi. Hyvin hoikalta rasvaa kerätään useammasta kohdasta.

Rintojen suhteen optimaalinen rasvansiirtokohde on imetyksen jälkitila, missä rintoihin on jäänyt tyhjää tilaa. Myös painonpudotuksen myötä laskeutuneet rinnat ottavat vastaan siirrettä hyvin. Molemmissa tapauksissa rinnoissa on yleensä enemmän ihoa suhteessa tilavuuteen, jolloin rasvaa voidaan siirtää enemmän.

Aivan oma erityistilanteensa on rintaimplanttien poisto. Implantin poisto on erinomainen rasvasiirtokohde ja tässä saadaan usein impalantin provosoimaa kapselia hyödynnettyä vastaanottovana kudoksena.

Tiukka pinkeä kudos, ei ole hanakin ottamaan siirrettävää rasvaa omakseen. Samoin, jos halutaan merkittävää volyymin kasvua, on syytä harkita muita rintojen suurennusmenetelmiä, kuten hybridiaugmentaatiota tai pelkkää rintaimplanttia.

Huonoin rasvasiirron kohde on sädehoidettu kudos, jossa ensimmäinen rasvasiirto yleensä vain pehmentää kudoksen tiukkuutta ja laatua, mutta jäävä volyymi on usein vaatimaton.

4. Jälkihoito - älä tapa herkkää rasvaa

Rasvasolut ovat alkuvaiheessa herkkiä ja vaateliaita. Ne eivät pidä heilunnasta tai paineesta, mutta hiilihydraatit ja lämpö kelpaavat.

Käytännössä hikoilun ja rintojen heilumisen välttäminen on tarpeellista ensimmäisten ainakin 4 viikon ajan. Soluilla kannattaa olla riittävästi ravintoa, eikä missään nimessä pyrkiä painon laskuun toipilasvaiheessa. Aktiivinen pintaverenkierto ja siis lämpö ja puristuksen välttäminen (muiden kuin korkeintaan aivan kevyiden rasvasiirtoliivien käyttö) on alkuvaiheessa olennaista.

Nikotiinituotteet ja tupakka ovat toksisia rasvasoluille - niitä ei kannata käyttää.

5. Yhteenveto: paljonko rasvaa tarttuu?

Rinta on heti rasvansiirron jälkeen suurimmillaan, mutta kaikki tämä uusi tilavuus ei tule jäämään. Osa siitä ei ole edes rasvaa.

Kun rasvaa siirretään rintoihin, rintojen tilavuutta kasvattavat kolme eri komponenttia:

  1. Siirrettävä rasvakudos

  2. WAL-neste, joka syntyy rasvakudoksen irrottamisesta ja on menetelmälle välttämätön

  3. Rinnan turvotus, joka aiheutuu toimenpiteen aiheuttamasta pientraumasta

Toimenpiteen jälkeisenä toipilasaikana rinta pienenee. Pieneneminen johtuu käänteisesti edellisestä listasta:

  1. Rinta toipuu toimenpiteestä, ja turvotus laskee (2-4 viikkoa)

  2. WAL-neste imeytyy hiljalleen pois rinnasta. Tämä on noin 20% siirretystä määrästä. (1-8 viikkoa)

  3. Osa siirretystä rasvasta ei selviä toimenpiteestä, vaan solut kuolevat ja elimistö siivoaa tämän volyymin hiljalleen pois (2-4 kuukautta). Syitä ovat mm. seuraavat:

    • Osa soluista on vaurioitunut elinkelvottomiksi jo irrotus- ja siirtovaiheissa; oikea tekniikka, hellä menetelmä ja kirurgin kärsivällisyys parantavat tulosta.

    • Osa soluista ei löydä soveltuvaa kohtaa vastaanottavasta kudoksesta, ja ne jäävät vaille elintoimintojensa edellyttämää aineenvaihduntaa. Nämä solut siis kuolevat. Hyvä leikkaustekniikka, pienen pienet siirtopisarat auttavat selviytymistä. Liian suuret siirtolammikot toimivat päinvastaisesti, osa soluista ei löydä tarvitsemaansa kudosyhteyttä.

    • Toipilasvaiheen aikana hiljalleen rakentuva kudosyhteys edellyttää myös että hauras solukko saa olla rauhassa mekaaniselta rasitukselta. Liiallisen liikkeen ja paineen välttäminen toipilasaikana edesauttaa kudosyhteyden rakentumista, ja rasvakudoksen pysyvää tarttumista.

Yhteenvetona voidaan siis sanoa, että

  • Rasvakudosta tarttuu noin 80-90% siirretystä rasvakudoksen määrästä

  • Rasvakudosta on noin 80% rintaan injektoitavasta volyymista, loppu on WAL-nestettä

  • Täten, noin 64-72% rintaan injektoitavasta volyymista (sis. sekä rasvan että WAL-nesteen) voi jäädä siihen pysyvästi uutena rasvakudoksena

  • Lisäksi toimenpiteen jälkeen esiintyy väistämättä turvotusta, joka laskee toipilasaikana.

Odotustenhallinnan kannalta on tärkeää, että rasvansiirtopotilas ymmärtää yo. asiat, eikä merkittävä volyymin putoaminen toimenpiteen jälkeen tule yllätyksenä saati pettymyksenä.