Oppiäitini

Hilkka Peltoniemi

Hilkka Peltoniemi on kansainvälisesti tunnettu suomalainen plastiikkakirurgi, joka on kehittänyt ja tutkinut erityisesti rintojen rasvansiirtoa. Hän on julkaissut aiheesta paljon lukuisissa vertaisarvioiduissa lehdissä ja luennoinut tekniikastaan kutsuttuna luennoitsijana paitsi Suomessa myös ulkomailla.

Allekirjoittaneen uralle vuosien yhteystyö Hilkan kanssa on ollut käänteentekevää. Peltoniemen opissa oleminen on käytännössä ollut toinen erikoistumiskoulutukseni.

Hilkka piti vastaanottoaan Eiran Sairaalassa 2024 vuoden alkuun saakka, kunnes jättäytyi kokonaan pois työelämästä. Kyselyitä hänen potilaaksi pääsemisestä tulee edelleen paljon.

Valitettavasti Hilkka ei enää ole työelämässä, eikä ota vastaan potilaita.

Instagram: @ Dr.Reetta

Hilkan rooli rasvansiirtojen pioneerina

Olennaisempi hänen tieteellisen työnsä havaintoja on se, ettei kantasolurikastuksesta ole rasvasiirrossa hyötyä verrattuna decantointitekniikkaan, ja että siirretystä rasvasta tarttuu merkittävä osa, n. 90%. Rintojen rasvasiirron ”Helsinki approach” nimettiin hänen luentonsa mukaan - rasvan siirrossa painonetaan cleavage-aluetta ja rasvasiirto tehdään tarpeeksi ylös optimaalisen esteettisen tuloksen saavuttamiseksi. Rintojen rasvasiirtoja Hilkka on tehnyt n. parisen tuhatta.

Paitsi rintojen, Hilkka on hionut myös kasvojen rasvasiirto-tekniikkaa. Kasvojen rasvasiirrolla voidaan täydentää arvettomasti iän myötä hävinnyttä rasvaa tietyistö kasvojen alueista ja samalla ihon laatu paranee.

Hilkka oli myös vesisuihkurasvaimutekniikan (WAL, Water-Assisted Liposuction) pioneeri Suomessa.

Vatsanpeitteiden korjaukset

Raskaudenjälkeisien vatsanpeitteiden leikkauksia Hilkka on tehnyt paljon. Raskauksien jälkeen vatsaan voi jäädä ihoylimäärää tai ongelmaksi voi muodostua toiminnallisesti oireinen vatsalihasten erkauma. Vatsalihasten erkauman leikkaushoidoksi Peltoniemi on kehittänyt HELP-metodin. Julkaisin tekniikan yhdessä Hilkan kanssa arvostetussa Plastic and Recostructive Surgery-lehdessä 2023.

Yhteistyömme

Tutustuin Hilkkaan 2015. Yhteistyömme tiivistyi 2017 alkaen, kun aloin keskittymään vatsan muotoiluun ja erityisesti vatsalihasten erkauman leikkaushoitoon ja valmistella aiheesta väitöskirjaa. Hilkan kokemus oli keskeistä tutkimukseni edistymisessä ja erilaisten leikkaustekniikoiden hioutumisessa.

Olen ollut Hilkan mukana leikkaussaleissa vuosia. Muun muassa vuoden 2023 jälkimmäisen puolikkaan olin Peltonimen mukana kaikissa hänen suorittamissa leikkauksissa ja perehdyin laajemmin Peltonimen tekniikoihin. Yksi väitöskirjani osatyö käsitteli Hilkka Peltoniemen HELP-tekniikkaa erkauman hoidossa ja käytän kyseistä tekniikka vatsaplastioissa.

Peltoniemen opissa oleminen on käytännössä ollut toinen erikoistumiskoulutukseni.

Hilkka Peltoniemi Reetta Tuominen.jpg

Eläköidyttyään Hilkasta julkaistiin henkilökuva-artikkeli. Lukusuositus!

Lue artikkeli täällä:

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/lukemisto/7aabf16a-e81c-4531-9063-53df8cd89691

Plastiikkakirurgi Reetta Tuominen on erikoistunut vatsalihasten erkauman leikkaukseen. Hän on väitellyt erkauman kirurgisesta hoidosta, ja ohjaa paraikaa toista plastiikkakirurgista väitöskirjaa aiheesta.

MINUSTA


Olen Reetta Tuominen, plastiikkakirurgi ja lääketieteen tohtori.

Olen tutkinut erkaumaa ja sen leikkaushoitoa pian vuosikymmenen, olen väitellyt erkauman kirurgisesta hoidosta, ja ohjaan paraikaa toista plastiikkakirurgian alan väitöskirjaa aiheesta.

Olen leikannut satoja erkaumia eri menetelmillä, tehnyt pitkäaikaisseurantaa niiden tuloksista, ja julkaissut aiheesta lukuisia vertaisarvioituja artikkeileita. Luennoin aiheesta usein ja mielelläni.

Voit lukea lisää kirjoituksiani erkaumasta esim. alla olevista aiheista:

Erkauman leikkaus on liki aina samalla abdominoplastia. Tavoitteenani on täydellinen vatsa, sekä toiminnallisesti että esteettisesti.

Teen myös paljon rasvansiirtoja ja muita rintojen toimenpiteitä. Toimenpiteitä voi myös yhdistellä.

Pidän vastaanottoa ja leikkaan Helsingissä.

Instagram: @ Dr.Reetta